Köyhyys vaikuttaa kaikkeen, myös parisuhteeseen. Avioliittomme voi vielä hyvin siinä vaiheessa, kun oli rahaa harrastaa ja matkustaa yhdessä. Kun oli yhteistä aikaa perheen kanssa ja myös joskus vain kahdestaan. Laatuaikaa. Viini-illallisia, tuorejuustoja ja uunilihaa.
Seksi itsessään on tietysti ilmaista puuhaa, mutta sitäkään ei pääse harrastamaan jos 1) asunto on niin pieni ettei lapsella ole omaa huonetta 2)yhteistä aikaa ei löydy jos toinen on aamu- toinen iltavuorossa 3) lapsenvahtiin ei ole varaa edes tuetuilla MLL:n hinnoilla, tai sukulaiset asuvat liian kaukana jotta heitäkään voisi hyväksikäyttää lapsenvahdin hommiin 4)kun elämä on vain tarjousmakkaran metsästystä ja selviämistä, eikä yhteistä laatuaikaa löydy, seksihalutkin nitistyvät. Parisuhde kun vaatii muutakin kuin vain seksiä. Lisäksi raha-asiat kiristävät kummankin mieltä, elämä alkaa olla niin masentavaa ettei toiselle parhaalla tahdollaankaan jaksa olla enää ystävällinen ja ymmärtäväinen. Omasta palkastaan ei voi nauttia kumpikaan, pankinjohtajan aamen tuntuu painavammalta kuin papin. Velvoitteita, maksuhäiriöitä, rahojen kyttäämistä puolin jos toisin. Mitään omaa ei saa omistaa edes parisuhteessa, kun pitäisi laittaa yhteisiin velkoihin kaikki. Minuus häviää ja me-henki kuolee. Köyhyys on romanttista vain elokuvissa. Todellisuudessa se on hirveä taakka parisuhteelle ja koko perheelle. Olisipa muuten kiva tietää, kuinka moni avioliitto ajautuu eroon pelkästään rahapulan vuoksi.
Kuulin että Norjassa joku kunta kustantaa lapsiperheille yön ajaksi lapsenhoitajan, jotta vanhemmat pääsevät harrastamaan seksiä. Tällaisen lapsenhoitopalvelun soisi löytyvän Suomestakin edes kerran vuodessa niille joihin siihen ei ole varaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
On olemassa vanha sanonta:
"Kun köyhyys astuu ovesta sisään,
rakkaus lentää ikkunasta ulos."
Toivoakseni se on vain sanonta...
Köyhyys on... =/
Hallatar, ei välttämättä aina!
Edesmennyt Kirka oli syvissä taloudellisissa vaikeuksissa joskus 1980-lopulla ja 1990-luvun alussa. Hän joutui hakemaan apua sossustakin, silloin sitä kait vielä köyhäkin sai. Nykyisin eivät kaikki köyhät saa sieltäkään välttämättä apua.
Toki Kirkan ensimmäinen avioliitto tuolloin rikkoutui, mutta löysihän hän sitten Paulansa ja eli ainakin henkisesti rikkaan elämän ja voitti lopulta myös taloudelliset vaikeutensa.
Tuolta ajalta ovat nämä laulun sanat:
Suuret surut
Me kaksi kadotetun maailman lasta
me emme väsy koskaan haaveilemasta
Todellisuus ja onnemme itse luodaan
Ei muiden hyväksyntä kiinnosta meitä
me kaksi samoilemme tunteiden teitä
rakkaus kai, haaveilu meille suodaan
kuin vesi, taivas ja maa
sopusointumme vasta on yhdessä harmoniaa
Suuret surutkin me kaksin kestetään
paljon paremmin kuin ennen yksinään
niitä murtaa ei voi jotka elämä yhdeksi loi
Me noustaan surujen ja murheiden alta
ja vanha suru tuntuu naurettavalta
voimia vain voitetut huolet antaa
Me kaksi kadotetun maailman lasta
me emme väsy koskaan haaveilemasta
rakastuneen helppo on kaikki kantaa
Kuin vesi taivas ja maa
sopusointumme vasta on yhdessä harmoniaa
::,Suuret surutkin me kaksin kestetään
paljon paremmin
kuin ennen yksinään
niitä murtaa ei voi
jotka elämä yhdeksi loi::,
http://rekomposti.vuodatus.net/blog/416304
Niin, tuo kappale löytyy Kirkan kokoelmasta Ota lähellesi.
Komposti
Joskus kauan sitten kuulin anopilta tuon samaisen vanhan sanonnan, jonka hallatar jo mainitsi.
Ikävä kyllä se sanonta tuntuu olevan erittäinkin paikkansa pitävä.
Rakkaus harvoin riittää, kun rahat loppuu... mistäpä muusta sitä perheissä enemmän riideltäisiin kuin rahasta.
Niin, Komposti, se on siis vain vanha sanonta...
Miun rakkaudet ovat juosseet ikkunoista pakoon ihan muistakin syistä.
Alkoholi, tuo kuningasneste, vei ensimmäisen, lasteni isukin.
Toisen vei toinen nainen ja varmasti sitten miehen puolelta rakkaudettomuuskin.
Ja köyhä olen ollut koko ikäni.
Eli en tarkoittanut pelotella.
Tosirakkaus kestää.
Vaikkei olisi leipää, on silti se toinen siinä vierellä.
Kyllä minä tuon hokeman olen kuullut satoja kertoja Hallatar, mutta jo vihkikaavassa sanotaan, että niin myötä- kuin vastamäessä? Vastamäessä rakkaus punnitaan totaalisesti, tämä on köyhimyksen sota! Eipä olen niin kauan kun oli oikea sota Suomessakin!
Auttaako se, että kaksi kurjaa eroaa, ehkä auttaakin? Yksinhuoltaja saanee yhteiskunnan tukia paremmin kuin avioliitossa oleva?
Lapselle vanhempien ero voi olla kurjaa vaikka lapsi sopeutuu mihin vain! Eikä köyhimyksen nykytilanne hääviltä vaikuta lapsenkaan kannalta, onko edes ruokaa riittävästi?
Nyt kyllä soisin auttavia käsiä köyhimyksen perheelle. Toisaalta köyhien itsensä täytyisi nousta, eikä hävetä osaansa ja jotenkin liittoutua auttamaan toisiaan. Eikö toinen köyhä voi kaitsea toisen köyhän lasta esimerkiksi? Yhdessä keksii paremmin ratkaisuja vaikeaan tilanteeseen. Luulen, että köyhimys on nyt näköalattomassa putkessa eikä taida nähdä VIELÄ valoa putken päässä! Aina se valo jossakin kuitenkin on, pilven takana!
Kannattaisi auttaa nyt ja nostaa köyhimys jaloilleen, eikä odottaa vielä lisää, että kaikki romahtaa! Sitten se vasta kalliiksi tulee yhteiskunnallekin!
Hallatar: kuvaava sanonta tosiaan, ja valitettavan totta!
"Vaikkei olisi leipää, on silti se toinen siinä vierellä" taas kääntyy valitettavasti usein päässäni näin: "Olisiko leipää, jos ei olisi se toinen siinä vierellä?". Heh, heh, kuivaa on, kuivaa... :/ Kyllä mä silti uskon tosirakkauteen.
Pistää ainakin miettimään koko parisuhteen laatua ja perusteita tuo köyhyys. Ei siinä ole mielestäni mitään gloriaa, vaikka sen rakkauden tunteet muistaisikin aina välillä alituisen stressin ja mielipahan väistyessä. Tietysti pienikin valkoinen näyttää valkoisemmalta kun ympärillä on tarpeeksi mustaa. Jaettu kituuttaminen on kaksinkertainen kituuttaminen.
Komposti:
Olen samaa mieltä siinä, että ajatukseni ovat sangen valottomia tästä köyhyysasiasta. Nyt tilanteeni on kuitenkin huomattavasti parempi mitä puolitoista vuotta sitten, kun yritys loppui ja sairastuin pahaan burn outtiin, enkä saanut mistään sp-rahaa (no, siitä aiheesta joskus enemmän). Silloin pohja todella tuntui putoavan. Nyt olen jo sen verran toipunut, että voin tästä elämästäni jo kirjoittaakin, onhan tämä vähän tragikoomista itsestänikin.
Entinen yrittäjä ei ainakaan tule yhteiskunnalle kalliiksi, koska häntä ei tarvitse yhteiskunnan auttaa silloinkaan kun kaikki romahtaa. Yhteiskunnallamme ei ole selkärankaa auttaa monia muitakaan kärsiviä: vanhuksia, sairaita, syrjäytyneitä, työttömiä, lapsiperheitä, äitejä, työssäkäyviäkään, vaikka julistammekin olevamme "sivistysvaltio". Tässä köyhyyden alhossa elää aika moni suomalainen ja ihan erilaisista syistä. En pelkästään minä.
"Kannattaisi auttaa nyt ja nostaa köyhimys jaloilleen...." :
Köyhyydestä on vaikea pinnistää ylös, koska rakennusaineita uuden rakentamiseen ei enää ole, tai ne vähätkin mitä saa haalittua viedään heti käsistä, ja vieläpä yhteiskunnan toimesta. Ehkä voimme muuttaa yhteiskuntaamme jotenkin toimivampaan suuntaan valottamalla uusia näköaloja tähänkin kulttuurimme puoleen. Mielestäni olisi parasta ajatella laajempaa kokonaisuutta, koska kukaan ei ole köyhyytensä kanssa yksin.
Komposti, lainaan vielä sua, tuossa oli itua
"....jo vihkikaavassa sanotaan, että niin myötä- kuin vastamäessä? Vastamäessä rakkaus punnitaan totaalisesti...."
Olemme huomanneet, että pankinjohtajan kanssa tehty sopimus on vaikeampi purkaa kuin avioliittosopimus. Raha-asioiden hoitamisessa epäonnistuminen tuntuu nöyryyttävämmältä kuin avioero. Pankinjohtajalle annettu lupaus sitoo meidät yhteen tiukemmin kuin mikään rakkaudentunne. Rakkaus elää vapaudessa, ja vapaudelta köyhyydessä puurtaminen ei todellakaan tunnu. Mutta on meillä vielä rakkautta.... eli niin kauan kuin on toivoa, on rakkautta? Haaveilullakin pärjää aika pitkälle vaikkei siitä mahaansa täyteen saa.
"Olisiko leipää, jos ei olisi se toinen siinä vierellä?".
Niinpä, kun kaksi köyhää muuttaa erilleen tulee se kalliimmaksi, koska tarvitaan kaksi asuntoa, kaksi hellaa, kaksi jääkaappia jne. Suomessa on erityisen paljon yksineläviä köyhiä.
Eli kannattanee kuitenkin harkita josko sitä liittoa voisi jatkaa edes yhteistyön, avunannon ja ystävyyden merkeissä lapsen edun takia?
Ajattelinkin kysyä olitko lopettanut yrityksesi eli oletko jo päässyt edes jonkinlaisen turvaverkon piiriin?
Mitä haluaisit muuttaa, että kaltaisesi ex-pienyrittäjä uskaltaisi alkaa uudelleen yrittäjäksi?
Mahdutko tekemään entisiä töitäsi asunnossasi?
Hei! En tiedä kuulostaako tämä tungettelevalta, mutta itse olen opiskelijaksi hyvätuloinen, teen työtä, jota inhoan, mutta muuten pärjään. Haluaisin konkreettisesti auttaa, jos ei muuta niin tytärtäsi. Muistan oman lapsuuteni, jolloin mihinkään ei ollut varaa ja kaikki oli käytettyä, saatua tai sitä ei ollut.
Kiitos avuntarjouksista. Olen hämmästellyt, että niin moni yksittäinen olisi valmis auttamaan tätäkin köyhää, vaikka en ole tehnyt blogissani juuri muuta kuin valittanut. Ehkäpä yhteiskuntamme ei olekaan mätä, vaan koneisto. Mikäli putoat koneiston rattaista sen ulkopuolelle, virallista apua on vaikea saada. En halua apua keneltäkään yksittäiseltä ihmiseltä, jotenkin koen että työkykyisenä - ja itse yhteiskunnasta ulkopuolisen osani valinneena - minun on vain selvitettävä nämä talousongelmamme ihan itse. Koneiston on muututtava, sitä vartenhan me näitä verojamme maksamme, että yhteiskunta huolehtisi vähäosaisista. Kiitos silti ajatuksesta:)
Mutta sulla ON sentäs joku jakamassa tätä...
Olet onnekas.
Usko vaan...
Lähetä kommentti