Naisen elämän arvo voidaan määrittää shampoopullolla tai ripsivärillä: "koska olet sen arvoinen". Entäs sitten kun kauneudenhoitotuotteita ei ole varaa enää ostaa? Onko nainen sitten arvoton? Mitä jää, kun ihminen ei ole enää auton, ravintolaillallisen, digiboksin, kenkien tai edes vessapaperin arvoinen? Jotain todellisempaa?
No, kaikkihan me tiedämme mikä se on sitä ehtaa itseään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Itse en arvosta ketään huulipunamerkin tai korujen arvon perusteella, en edes auton tai talon perusteella. Mainostajat ovat niin sutkeja, että ne saavat meidät luulemaan, että rakkaus on rahasta kiinni. No, joidenkin rakkaus tietenkin on rahasta kiinni. Sanotaan, että kun köyhyys tulee ovesta sisään, rakkaus lentää ikkunasta ulos. Oma kokemukseni kuitenkin on, että kovat kokemukset voivat tiivistää suhdetta ja lujittaa perhesiteitä.
Niinpä niin... kuorimalla rikkauden kerrostumia, alta voi paljastua vielä sydäntä ja rakkautta, mutta siellä se sydän on rikkaillakin....
kovin paljaspyllyinen olo tästä köyhyydestä silti tulee.
Minäkin niin toivon, että olisi joskus varaa hankkia itselleen jotain kivaa, josta tulisi edes hiukan naisellinen olo. Ehkä silloin joku huomaisi minut ja rakastuisi minuun?
En tahdo uskoa materiaan, mutta tiedän todellakin miltä sinusta tuntuu, kun ei ole mihinkään varaa.
Suhteellinen deprivaatio on urkuharmoonista!
mitä ikinä se viimeinen lauseesi tarkoittikaan, olet oikeassa ;)
urkuharmoonin tahtiin etiäpäin.
Täältäkin tulee kannustava sananen. Kirsin tavoin en ikinä mittaa ihmistä kamppeiden ja brändien perusteella. Tai ehkä saatan leimata kovin korean tyhjäpääksi ;D
Näin "kypsemmällä iällä" olen erittäin tyytyväinen siihen että se naisellinen kilpavarustelu on jo takanapäin. Tuokin on totta että yhdessä koetut koettelemukset hitsaavat kiinni elämänkumppaniin. Yhteinen historia on tärkeä, vaikka olisi karumpikin.
Parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia, eikä niitä voi rahalla ostaa.
Lähetä kommentti