Kela petti

Eivät sitten myöntäneet avustusta opintolainojeni korkoihin. Olin tienannut tarkastelujakson ajalla 1.2.-31.5. yhteensä 29,80 euroa (!) yli tulorajan. Kas kummaa, päätös ei sinänsä yllättänyt, mutta pettymys on silti karvas. Varsinkin kun kyseessä on korko, ei lyhennys, ja koska lopetin sen siivoustyön jo huhtikuussa. Lisäksi tuolta ajalta tuli velä kaupuginkin suunnasta kohtuuton lasku päivähoitomaksuista. Ei olisi tosiaan pitänyt työskennellä lainkaan, kun taas rangaistaan näin... ottaa niin päähän! Seitsemänsataa euroa ylimääräistä jostain olisi taas pieraistava. Onneksi opinto/työllistämistuki (500e/kk) on luvattu alkavan elokuussa, ehkä saan maksettua laskut sillä. Tuntuu että yhteiskunta tosiaan vaatii kaiken tai ei mitään: raadat joko niskasi limassa kahdeksasta neljään tai lojut työttömänä avustuksilla, kädet sidottuina. Tämä mun ratkaisu yrittämisineen, osa-aika/pätkätöineen ja opiskeluineen ilman tukia on virkamesten painajainen, kaikin tavoin tuomittavaa, epäilyttävää ja rangaistavaa. Voihan **#&!%#?¤*!, tämä systeemi haisee!

Köyhyyden oppikoulu

Ensinnäkin: kiitos kaikille kannustuksesta! Oikeasti koulu ja tulevaisuus jännittää, mutta kai se menee kun ottaa vaan hyvän asenteen. Valan itseeni uskoa.

Tässä eräänä päivänä tuli TV:stä (nelonen tai subtv?) ohjelma, joka käsitteli himoshoppailijan rahantuhlaamistarvetta. Vähän samaan tyyliin siis kuin se lapsenhoitaja auttaa niitä hirviöperheitä tai seksologi pariskuntia, tälle himoshoppaajallekin oli varattu henkilökohtainen terapeutti-sparraaja. En nähnyt ohjelmaa kokonaan, mutta selvisi että tällä shoppailijanaisella oli jatkuva tarve ja sisäinen tyhjyys, jota hän yritti täyttää tavaralla ja manikyyreillä. Ongelmat johtuivat lapsuudesta ja turvattomuudentunteesta, riittämättömyyden tunteesta. Kaikessa pinnallisuudessaan ohjelma oli silti koskettava: löysin itseni tuon rikkaan mutta rahankäytössään holtittoman naisen tarinasta.

Minäkin olen kai pohjimmiltani himoshoppailija, jolla ei ole nyt vain ollut mahdollisuutta tuhlaamiseen. Siksikin tämä köyhyys on niin hirveää: rahattomuus on shoppailijan painajainen. Mutta toivon todella, että oppisin tästä ajasta jotain. Että oppisin nauttimaan elämästäni ja hyväksymään itseni riittämättömänä ja epäonnistuneenakin. Etten enää määrittäisi itseäni menestykseni, lahjakkuuteni, ulkoisten puitteiden tai materian kautta, vaan tuntisin eläväni ilmankin. Tuntisin riittäväni, tällaisena kuin olen.

Hirveä läksy tämä köyhyys on. En tiedä opinko sittenkään, vaikka tätä opetusta onkin tullut päntättyä.

Duunariksi oppimaan

Pääsin hitsarikouluun! Koulu on ilmainen ja - mikä tärkeintä - lyhyt, ja syksyllä on hyvät mahdollisuudet työllistyä ammattiin. Ruusuinen tulevaisuus odottaa, kun pääsen miesten töihin ja miesten palkoille. Tiedä vaikka partakin siinä kasvaisi :) Taiteen tekeminen voi olla taas työläämpää, mutta olen valmis mihin vain, että tämä köyhyys loppuisi.

Dyykkarin onnenpäivä

Käytiin eilen kylässä parin korttelin päässä. Ystäväni pihalla oli roskalava, ja sinnehän minä painelin heti ensimmäisenä tonkimaan. Neuvo: älä jää koskaan miettimään liian pitkään kirppari- tai roskalavalöydön kohdalla, voi olla ettei tavaraa tunnin päästä enää olekaan. Saalis oli melkoinen: lastenistuin pyörään, iso, lähes käyttämätön plyyssimatto, ja vuodelaatikko sängyn alle. Kaikki asioita, joita ei ole varaa ostaa edes kirpputorilta, mutta ovat tuiki tarpeellisia - ja kaupanpäälle se persialaismatto joka on ihanaa ylellisyyttä. Eikä tarvinnut kävellen raahata edes kovin kaukaa. Vuodelaatikko oli 2cm liian korkea, mutta näppäränä tyttönä surautin sen sahalla sopivan kokoiseksi.

Tuntuu, että maailmankaikkeus tuli vähän vastaan. Näistä onnenpotkuista tulee niin hyvälle mielelle, että usko korkeampiin voimiin palautuu.

muokkaus: Edellisen kerran dyykkauslöytö oli jalat runkosänkyyn (kaupan ovh. 50e) jotka löytyivät junaradan pöpeliköstä. Vaati vain hiukan vaivaa irrottaa ne siitä kevään kostuttamasta sängynraadosta. Varoituksen sanana vielä roskalavalöydöistä tositarina: eräs ystäväni löysi roskalavan vierestä sängyn, jonka puuosiin olikin pesiytynyt jotain kirppuja tai luteita, jotka levisivät asunnon rakenteisiin, vaatteisiin ja kaappeihin. Lopulta kaupunki kävi myrkyttämässä koko asunnon, ja ystäväni perheineen joutui evakkoon ja desinfioimaan kaiken vaatteista lähtien. Ei kyläilty mekään siellä silloin pitkään aikaan.

Toivon että näille mun löydöilleni ei käy samalla tavalla.

Köyhyysniksi nro:07249860956001

Jos ei ole ruokaa, kannattaa maata mahdollisimman paljon liikkumatta, esim. tv:tä katsellen. Näin ei kuluta turhaan energiaa eikä tule niin nopeasti nälkä. Vettä kannattaa juoda paljon, sekin laimentaa näläntunnetta ja on ilmaista.

Työmoraali?

Olen yrittänyt parhaani mukaan pysytellä yhteiskunnan ulkopuolella, siinä kuitenkaan onnistumatta. Teen työtä, jota yhteiskuntamme halveksuu. Ainakin jos sitä mitataan rahassa. Työstäni menee ensin 8% arvonlisää, 30-40% materiaaleihin, 50% välittäjälle. Jäljellejäävästä 2-12% prosentista (="tulostani") maksan vielä verot. En saa avustuksia, koska en halua tukea vääristyneitä tukirakenteita, kuten esim. asumislisää joka pakottaa vuokra-asumiseen ja rahan kerääntymiseen jo entuudestaan rikkaille. Työni on ehkä "kivaa" mutta elätän sillä viranomaisten ja välikäsien lisäksi itseni ja lapseni ja annan osuuden "yhteiskunnalle" josta en ole itse kuitenkaan oikeutettu nauttimaan. Koen tekeväni moraalisesti oikein, itselleni ja muille, vaikka köyhyyteni näännyttääkin minut. Työni ei rasita luontoa, ja koen parantavani taiteellani itseäni ja muita. Siksi en halua "hullun papereita" tai terapiaan, koska en oikeasti haluakaan sopeutua mielestäni sairaaseen rahan ja kiireen sumentamaan yhteiskuntaamme. Haluan vain elää, omistaa katon pääni päällä, ja maksaa velkani - jonka otin työllistyäkseni, mutta epäonnistuin - kunniallisesti. En halua olla osana tätä hulluutta, mutta seuraukset on pakko kärsiä yksin. Maksan tästä nk. moraalistani kalliisti. Tasapainoilen hulluuden rajalla... mutta minulla on vielä tämä kiukku ja valitusoikeus, joten nautin siitä. Pahoittelen että tämä blogi on lähes pelkästään ahdistunutta marmatusta, mutta köyhyyteni julkituominen ja palaute jotenkin selvittää päätä kummasti.

"Pentti Linkola on sanonut, että ihmisten pitäisi lakata tekemästä töitä, sillä työn tekeminen on sivilisaation suurin uhka."(Voima 05/2007, Ketun haastattelu)
Ketä ja mitä varten ihminen tekee työtä? Minkä tupakkayhtiön puolesta lääkäri taistelee syöpää vastaan? Montako afrikkalaista on kuollut nälkään sen yhtiön öljypolitiikan seurauksena, jonka bensalla rekkamies kuljettaa banaaneja pohjoiseen?

Eikä sitä tiedä, ehkä menen jo ensi viikolla taas nöyrästi siivoamaan öljytahroja ja tuontijogurttia tehtaiden lattiapinnoilta, trukkeja väistellen. Mutta tänään teen taidetta, koska kaapissa on vielä ruokaa. Tänään teen sitä, minkä osaan parhaiten, oikeaa työtäni, joka on pirun kivaa.

Aurinko paistaa risukasaankin.

Onneksi on kesä, ja grillimakkara ei maksa juuri mitään. Ja auringonpaiste on ilmaista! En ole vieläkään mennyt töihin. Asioiden hoitamattomuus ahdistaa, mutta ajatuskin siivouksesta ja siitä rumbasta vielä enemmän. En osaa, jaksa, pysty, kykene, halua. Pelkään. Herään edelleen joka aamu jäykkänä kauhusta. Yritän ummistaa silmäni laskuilta. Ehkä haen sairaslomaa tähän ahdistukseen, mutta saanko hullun papereilla sitten koulutuspaikkaa? Eikä 250e/kk ole sen vaivan arvoista... Eli ei ehkä kannata sairastuakaan... yritän sinnitellä "järjissäni" koulun valintakokeeseen asti, tai ainakin peitellä tätä ahdistavaa hulluuden partaalla horjumistani. 15. päivä tätä kuuta erääntyy opintolainan korko, kysyn voisiko Kela ehkä avustaa vaikken olekaan täysin tuloton vaan vain ylivelkaantunut. 250e taas ylimääräistä pohjattomalle moolokinkidalle. Ulosottokaan ei armahda: kun soitin olisiko tämän yhden kuun voinut skipata opintolainojen vuoksi, nauroivat kuivasti, että "ehdoton ei, mutta yrittäkää silti syödä jotain". En tajunnut että oliko se vitsi vai vi**uilua päin naamaa? Luullakseni jälkimmäinen.