Avun vastaanottaminen

Avun pyytäminen ja vastaanottaminen on nöyryyttävää. On nöyryyttävää soittaa vanhemmille: "Voitko äiti lähettää kaksikymppisen ruokarahaksi? Ööh... meillä olisi vähän leipä lopussa. Joo... on meillä vielä makaronia, krhm....". On nöyryyttävää mennä sosiaalitoimistoon: "Niin kun meillä on se omistusasunto, ai se pitäisi myydä vai? Ja näitä yritys- ja opintolainoja ei huomioida ollenkaan tuloissa?" On nöyryyttävää selittää elämäntilannettaan Kelassa: "Katsokaas, kun minä olen tavallaan yrittäjänä mutta kun kauppa ei ole käynyt, olisin vain kysellyt saisimmeko tukea asumiseen... mikä on tase? Ja lomakkeet A, B, C, D - Ö? Odotas, täytyy varmaan kysyä kirjanpitäjältä..... mutta eihän mulla ole varaa maksaa sille sitä satasta minkä taseen tekeminen maksaa... no antaa olla." Tai psykologille: "Ei, en minä ole hullu vaan vain väsynyt tähän kaikkeen. Ai, en ole tarpeeksi hullukaan.... no ei sillä sairaspäivärahalla olisi elänytkään."
Suurin virhe yhteiskunnan rattaiden ulkopuolelle putoamisessa oli varmaankin se oma yrittäminen. Omilla jaloillani seisominen ja oma itsepäisen tyhmänrehellinen luonteeni, jota kaikenlainen apu muilta kammottaa; apurahat, tukiaiset, tuet, avustukset, almut, vipit, edut, korvaukset. Eli kaikki sellainen, mitä ilman on aika vaikea yhteiskunnassamme selvitä mikäli ei nauti ministerin palkkaa. En ole koskaan edes halunnut mitään apua muilta: en ajattele edelleenkään olevani avuton. En halua pyytää apua muilta muutenkaan, olen liian ylpeä ja yksinäinen erakkoluonne. Uskon edelleen että vain rehellinen työn tekeminen ja yrittäminen on yhteiskunnallemme hyväksi. Tämä oma yrittäminen ja itsenäisyys on tietysti hyvä niin kauan kuin kaikki onnistuu. Epäonnen kohdatessa on myös kannettava kaikki taakat yksin.
Nyt olen tosin joutunut pyytämään apua lapseni vuoksi: en halua että hän joutuu kärsimään minun ylpeyteni takia. Mutta edelleenkään en pyydä tuntemattomilta bussirahaa. Mieluummin kävelen, saan pitää pääni pystyssä ja tuntea olevani itsenäinen; pärjääväni edes jossain. Onhan minulla vielä jalat tallella, ja nyt on kengissäkin uudet korot.